Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkkitehtuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkkitehtuuri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Kauas pitää mennä asioita järjestelemään.


Täkäläinen biometrinen henkilötodistukseni  menee umpeen toukokuussa,  ja jo vuoden alussa aloin saada kännnykkääni viestejä siitä, että uusimisen päivämäärä lähestyy. Täällä näitä asioita hoidetaan väestö-ja maahantuloviraston toimipisteissä, ja minulla sattuu olemaan sellainen kodin lähellä, mutta lähin aika olisi ollut vasta kesällä. Niinpä  selailin missä muussa kaupungissa olisi aikoja maaliskuulle  ja Jerusalemin keskustan alueelta löytyi aika. 

Muutama päivä aikaisemmin olin sattumalta huomannut että lyhyen kävelymatkan päästä kotoa lähtee bussi Jerusalemin pääbussiasemalle,  mikä helpotti sitä että piti matkustaa kauemmas asioita hoitamaan.
Bussimatka kodin läheltä Jerusalemiin kestää tunnin verran,  ja kun saavuin Jerusalemin pääbussiasemalle, kävelin sieltä Mahane Jehuda-torille, sillä tulin perille klo 9 ja aika väestö-ja maahanmuuttovirastoon oli vasta klo 10.45 
Tapoin aikaa kiertämällä torin katetun kadun alueella. Oli vielä aika tyhjää.
Torin tämä katu on katettu,mutta toinen,leveämpi katu ei.
Sitten olikin aika matkustaa kevytraitiojunalla.Tiesin millä pysäkillä jäädä pois, mutta en tiennyt miten löytää väestö-ja maahantuloviraston rakennuksen  .Pari kertaa piti kysyä ihmisiltä  neuvoa,  mutta lopulta löytyi virasto. Saavuin noin 15 minuuttia ennen aikaani,mutta en joutunut odottamaan pitkää aikaa, ja minua palvellut virkailija oli todella mukava. Vanhan henkilötodistukseni voimassaoloa pidennettiin 2 viikolla, ja olen odottanut sitä uutta nyt muutaman viikon,mutta tänään tuli viesti että tulossa on  .
Oli miellyttävä sää, ja  kevytraitiotiejunan sijaan päätin  kävellä pääbussiasemalle  (siitä tuli yli 10 000 askelta😁). Pääkadun sijaan kävelin ensin pienempiä katuja pitkin, ja ensimmäisen kuvan kukkakoristeet ovat tältä kadulta.
Kadun varrella oli monta ruokapaikaikkaa, baaria ym, mutta kaikki olivat kiinni  Tämä seinämaalaus oli myös kadun varrella .
Ja sitten näin nämä Muumi-lamput erään sisustuskaupan ikkunassa.💙
Jatkoin matkaa ja saavuin pääkadulle. Tykkään kuvata rakennuksia, joten niitä on aika monta tässä postauksessa .Tässä ehdin just ja just kuvata ratsupoliisin upeat hevoset. 
Sieltä tulee  kevytraitiotiejuna .Jerusalemissa sellainen on ollut jo monta vuotta, Tel Avivin alueella alle  vuoden ja kodin vierestä kulkeva  vihreä  linja valmis ties milloin, aikataulussa se ei ainakaan tule valmistumaan.
Kurkkaus viehättävään kujaan, jossa tällaisia koristeita .
Jerusalemin rakennuksissa pitää käyttää ns.Jerusalem-kiveä (erilaisia Jerusalemin lähistöltä löytyviä kivimateriaaleja, mitä on käytetty tuhansia vuosia).
Tähän pysähdyin hetkeksi lepäämään.
Jerusalem on niin erilainen kuin välimerellinen  Tel Aviv .
Katusoittaja  Näin ainakin 3 ultraortodoksista katusoittajaa. Lisäksi  näin  kävelyreitin varrella monta vanhempaa, kerjäävää ihmistä, mikä oli surullista.
Tästä kohdasta  olen aina pitänyt.
Alan jo lähestyä toria, jossa päätän tehdä hieman pidemmän kierroksen ennen kotiinlähtöä.
Hieno seinämaalaus .
Matkan varrella näkyy monta kauppaa, jossa myydään näitä Jerusalem-sandaaleja.
Torilla saan maistaa sokeritonta, kahvilla terästettyä halvaa tässä halva-kojussa.En kuitenkaan  osta mukaan, sillä söisin kaiken varmaan heti😋
Maustekaupat ovat ihania.

Kahvikauppa torilla. En kyllä ostaisi kahvipapuja tästä ja mietin miksi nuo kahvipapuämpärit eivät olleet kannellisia .
Viehättävä pieni ruokapaikka torin eräällä sivukadulla.
Kävelen torilta pois ei-katetun kadun kautta 
Kun tulen ulos torilta,  näen taas ultraortodoksisen katusoittajan, joka soitti todella upeasti rokkityylistä musiikkia .
Vielä on matkaa bussiasemalle, ja ohitan tämän rakennuksen,joka kuuluu terveysministeriölle.

Matkustin siis Jerusalemiin, koska kauhea suma dokumenttien järjestelyissä.,mutta lopulta matka mennen tullen helppo,koska bussi Jerusalemiin  lähtee ja saapuu kodin lähelle.

Olin ajatellut tulla Suomeen tässä kuussa,ja yksi syy ajankohtaan oli myös tässä kuussa umpeutuva Suomen passini.Kun Suomen passin  uusii Suomen lähetystöissä.ulkomailla,hinta on moninkertainen Suomeen verrattuna. No huomasin että pääkaupunkiseudulla yhtä paha suma kuin täälläkin, ja lähin aika Vantaalla olisi ollut elokuussa, Helsingissä ei ollut aikoja ollenkaan, joten pitää vaan kiltisti maksaa se kova hinta passin uusimisesta suurlähetystössä täällä. Ajankohta matkalle Suomeen  olisi muutenkin nyt ollut hyvä,sillä tässä kuussa vielä sairaslomaa, ennenkuin palaan töihin toukokuussa. Mutta täytyy sitten  tulla toivottavasti  syksyllä.

Lainakoira Shadow edelleen luonani.

Täällä siirryttiin kesäaikaan 2 päivää ennen Suomea, ja pari päivää sitä ennen alkoi kevään ensimmäinen helleaalto,jotka tyypillisiä vuodenaikojen vaihtuessa.Lämpötila nousi yhtäkkiä yli 30 asteeseen, ja piti harmikseni todeta että viileä kausi on loppunut.Untuvapeitto vaihtui  kevyeen kesäpeittoon.

perjantai 6. tammikuuta 2023

Leuto talvi

Teki mieli poimia tästä
muutama kumkvatti, mutten kehdannut... 

Hyvää tamnikuun alkua💚Edellisessä postauksessa kirjoitin että räkätauti on jo lähes ohi, ja kylkiluuvamma hieman vähemmän kivulias, mutta heti vuoden alussa räkätauti tulikin takaisin. Kävin röngten-kuvauksessa, mutta kylkiluista ei löytynytkään mitään vammaa, vaan kyse onkin jostain tulehduksesta kylkiluiden välissä. Sekin kipu ja turvotus on onneksi jo vähemmän häiritsevä, ja pitää vaan olla varovainen ja kärsivällinen, sillä parantuminen kestää jonkun aikaa. 
Lauantaina, vuoden viimeisenä päivänä, olin patikointiretkellä  ystävien kanssa. Meitä oli 6 henkilöä 2 autolla, mutta vain 3 meistä lähti patikoimaan. Pariskunnan pieni Ann tytär ei voinut hyvin, joten he jäivät odottamaan meitä. 
Patikointimatkamme ei ollut erityisen pitkä, noin 8 km, ja käsitti Tel Azekah-kukkulaa ympäröivän luonnonkauniin reitin. 
Lopuksi nousimme ylös kukkulalle, jonka korkeus on 372 metriä. 
Kukkulalta oli tosi upeat näkymät laaksoon. 
Massimo ja pikku Ann❤️
Kukkulalta kävelimme alas piknik-pöytien alueelle, jossa nautimme eväät. Sää oli täydellinen: ei liian kuuma eikä liian kylmä, vaan just sopiva.  Piknik-alueen vieressä kasvoi nuorta nokkosta , jota poimin ison pussillisen, vaikka käsiä poltti kun ei ollut käsineitä mukana. Täällä on tosi leuto ja vähäsateinen talvi, mikä ei niin hyvä asia. 
Tiistaina tapasin Annelin ja hänen täällä vierailleen poikansa, joka ehti jo palata Suomeen. Koska minulla vain nuhaa ja limaa keuhkoissa, ajattelin että voin kävellä pitkän reitin. Tapasimme lähellä ihastuttavaa ravintolaa, jossa myös pieni herkkukauppa, ja tähän olisi voinut tulla täyttämään oman pullonsa oliiviöljyllä. 
Pysähdyimme jäätelöpaikkaan, missä Annelin poika osti jäätelöannoksen. 
Jäätelöpaikassa oli jäätelöllä täytettyjä  ja suklaalla päällystettyjä jäätelöleivoksia pitkä rivi, ihan kamalan houkuttelevia.. 
Jäätelöpaikasta kävelimme pikku torialueelle, mikä ennen oli täynnä vaatteiden ym. jäännöserien myyntipöytiä. Nyt siellä on niitä paljon vähemmän, mutta pysähdyimme pitkäksi aikaa tähän, missä myytiin laukkuja jotka maksoivat alle 3 euroa. 
Pitkän (todella pitkän...) penkomisen jälkeen Anneli löysi 3 kivaa laukkua, ja minä tämän tosi värikkään laukun. Aika hyvä löytö💟
Laukkuostosten jälkeen kävelimme läheiselle kävelykadulle, jossa  tiistaisin ja perjantaisin artesaanimarkkinat. Samalla kadulla ensimmäisen kuvan kumkvattipuut, joista en kehdannut poimia kun lähellä oli paljon väkeä. 

Kahvila kävelykadulla. 
Kävelykadun sivukadulla oleva vanha rakennus, josta piti tulla putiikkihotelli, kunnes korona pilasi suunnitelmat. Nyt siihen ilmestyy lisää katutaidetta koko ajan 

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Paluu normaaliin

Tämä viikko on vihdoinkin normaali viikko, pitkän pyhäjakson jälkeen, jolloin joku pyhä oli monta kertaa heti sapatin jälkeen. Torstain ja perjantain välisenä yönä tuli vihdoinkin sadetta, puolen vuoden sadettomuuden jälkeen☔. Sadetta ei tullut paljon, mutta ilma todellakin puhdistui sen jälkeen Kuvan vihreä on asuintaloni puutarhasta, sillä näin lehtien pinnoilla hieman sadepisaroita. Kesä on nyt sitten ohi, vaikka päiväsaikaan edelleenkin helteistä, ja sitä vielä pitkään, sääaplikaationi mukaan. 
Tämä surullinen näky on entinen paras kattilani, jonka jouduin heittämään pois, sillä kotona oli melkein tulipalo. Tulin kaupasta kotiin, ja olin sopinut meneväni Evelynin  luokse. Aikaa välissä oli 15 minuuttia, ja ajattelin että ehdin keittää kananmunat ennen lähtöäni. Laitoin kananmunat kiehumaan maksimilämmölle, surffasin netissä, kunnes huomasin että pitää lähteä Evelynin luokse. Lähdin kiireessä ulos ja unohdin täysin hellalla kiehuvat kananmunat 

Kun tulin kotiin 3 tuntia myöhemmmin, vastassa oli sankka savu kotona, palanut kattila sekä räjähtäneitten kananmunien palasia siellä sun täällä. Mielessä kävi että jos olisin ollut kauemmin, vastassa olisi voinut olla tulipalo. Tämä tapahtui torstaina, ja siitä lähtien olen siivonnut minkä ehdin sekä käyttänyt muutaman pullon ilmanraikastinta, mutta vielä eilen palaneitten kananmunien haju tuntui kotona joka puolella, vaikka kaikki ikkunat auki. Eilen pesin huoneiden katot etikan  ja veden sekoituksella, mutta se haju ei vieläkään ole kokonaan hävinnyt. 
Perjantaina iltapäivällä olin kutsuttu mukavan pariskunnan luokse, joilla kerran kuussa perjantaina sapatti-ilta, jonne jokainen tuo jotain syötävää. Pariskunta on miespari, joista toinen täältä Israelista,ja toinen Ukrainassa syntynyt mutta Yhdysvalloissa kasvanut. Heillä on suloinen pieni 2-vuotias tyttönen, jonka kuvasin edellisessä postauksessa Nancyn kattoterassilla. Pikku A tuli maailmaan Yhdysvalloissa sijaissynnyttäjän avulla, ja keväällä heille tulee pieni poikavauva, samoin Yhdysvalloissa sijaissynnyttäjän avulla, niin että molemmilla on biologinen lapsi. Perjantaina illansuussa ei ole julkista liikennettä, ja eksä heitti minut lähelle, mutta liian aikaisin, joten tapoin aikaa tässä puistikossa punertavan kissan seurassa🐈
Kun tulin sisälle salaattieni kanssa(olimme sopineet että tuon 2 salaattia) huomasin että koko olohuone oli koristeltu Halloween - teemalla. 🎃🎃
Kurpitsavalaisin oli kiva💚🎃
Kaikki oli koristeltu samalla teemalla. Ensi kerralla teemana on Kiitospäivä, koska pariskunnan toinen osapuoli kasvanut Yhdysvalloissa. 
S:n ja M:n asunto sijaitsee uudella alueella, korkeahkossa tornitalossa. Asuntoon kuuluu todella pitkä ja mukavasti leveäkin  parveketerassi, kuulemma 40 m2 kokoinen, ja siellä vietimme kaikkien ihmisten kanssa suurimman osan iltaa. Kuvasin viereiset parvekkeet, jotka olivat todella pienet  isäntäväen parvekkeeseen verrattuna. 
Parvekkeelta oli tosi hyvät näkymät lähiympäristöön. Uudehkoja tornitaloja, mutta myös 2 asunnon pieniä taloja. 
Uudempaa arkkitehtuuria. 
Huomenna täällä on maanjäristysharjoitus, ja kuulemme ensimmäistä kertaa miltä kuulostaa maanjäristyshälytys.