maanantai 23. lokakuuta 2017

Genetsaretinjärvellä sekä vierailu turkkilaisten lentäjien muistomerkillä

Kun eksäni alkuvuodesta  palasi tänne Israeliin,  lähetti hän Yhdysvalloista tänne rakkaan vesiskootterinsa. Vesi  on aina ollut hänelle hyvin tärkeä elementti,  ja kun asuimme täällä yhdessä hieman yli vuoden , ennen Venezuelaa ja Yhdysvaltoja, oli hänellä Genetsaretinjärvellä iso moottorivene; yhteisomistuksessa ystävän kanssa, Silloin kävimmekin usein ajelemessa sillä järvellä.  R ajaa joka  sunnuntai järvelle ajamaan vesiskootteriaan,  ja on usein pyytänyt mukaan,  mutta eilen sitten lähdin, sillä tuntui että flunssasta oli vain pienet rippeet jäljellä.
Kun lähdimme luotani oli joka paikassa ihan kamalat ruuhkat, ehkä  myös sen vuoksi että yliopistojen ja muiden opistojen lukuvuosi alkoi eilen.  Ruuhkissa kului todella paljon aikaa,  joten R. päätti ajaa Samarian vuoristoalueen kautta Genetsaretin järvelle. Tuo alue on Länsirantaa , ja kuuluu alueelle C.  Autoja yksikaistaisella tiellä tuli vain harvakseen vastaan.  Matkan varrella ohitimme monta beduiinien asuinaluetta.  Tämän lammas&vuohilauman nähdessämme pysähdyimme hetkeksi. Mitäköhän nuo oikein syövät tuolla? Nyt on vielä niin kuivaa koska sateet eivät vielä ole alkaneet. Talvellahan nämä vuoret ovat kauniin vihreitä,  toisin kuin nyt.
Lammaspaimenella oli myös aasi.
Ja tietysti paimenkoiria.  Nuo vuoret ovat näin paljainakin upea näky, etenkin kaukaa katsottuna.
Sitten maisema muuttui vehreämmän  näköiseksi laaksoksi, ja ohitimme  Beit Sheanin kaupungin.  Jossain vaiheessa pysähdyimme ostamaan juotavaa . ja siellä otin tämän kuvan. Vuoret tässä ovat Golanin kukkuloita.
Sitten tulimmekin järvelle; lähelle Ein Gevin kibbutsia, paikkaan jossa R säilöö vesiskootteriaan.  Genetsaretin järven pinta on viimeisten vuosien vähäsateisten talvien vuoksi painunut matalaksi: tässä kuvassa näkyvä kivinen ranta oli ennen järven alla.
Sitten R lähtikin liikkeelle vesiskootterinsa kanssa.  Hieman myöhemmin pääsin mukaan parille kierrokselle , ja olipa jännää.   Vesiskootterin vauhti on aika hurja, mutta välillä pysähdyimme ihailemaan maisemia, ja ajoimme toiselle puolelle katsomaan järveltä  Tiberiaksen kaupunkia.
Välillä R antoi kyydin paikassa työskentelevälle nuorukaiselle, joka oli siitä ihan innoissaan.  Tuolla muuten oli hyvin  lämmintä, ja vesikin oli tosi lämmintä. Minun puolesta olisi saanut olla hieman viileämpää,  mutta tällä alueella ei edes ole mitään kunnon talvea. Välillä oli hieman pitkäveteistä kun R huristeli järvellä,  mutta löysin rannalta monta simpukankuorta,  joita poimin mukaani. Järvellä ei ollut meidän lisäksemme yhtäkään venettä , ja järven pintakin oli täysin tyyni. Miten mukavaa kun tuolla on noin tyhjää, toisin kuin vielä muutama viikko sitten pyhien aikana.
Kun vesiskootteri oli vedetty takaisin varastopaikkaansa,  jäimme juttelemaan skootteria vartioivan Kevinin kanssa , joka on tserkessi.  Kevin asuu rannan tuntumassa 3 koiransa kanssa, ja  eipä ole hullumpi paikka herätä aamuisin järven rannan vierellä. Hänellä oli vieraanaan punatukkainen englantilainen  Josephine, jolla on myös israelilaisia juuria, äitinsä kautta. Josephine kertoi olevansa  näyttelijä,  ja suurin saavutus tähän saakka on ollut pikkuruinen yhden lauseen osa Game of Thrones-sarjassa,  Kun lähdimme tuolta oli Josephine aika lailla humalassa, mikä hieman huolestutti, mutta toivottavasti  hän selvisi siitä Kevinin avulla...
Kotimatkan varrella  pysähdyimme kahden vuonna 1914 täällä koneittensa kanssa pudonneen turkkilaisen lentäjän muistopaikalla.  Muistopaikalla liehuu Turkin lippu, ja toisella puolella, joka ei mahtunut mukaan kuvaan  , Israelin lippu.
Vuonna 1914 Palestiinan alue (nykyinen Israel sekä Länsiranta) oli vielä ottomaanien hallussa.. Sulttaani päätti lähettää mitä kokeneimman turkkilaisen lentäjän (Fethi Bay, jonka mukaan Fethiyen kaupunki on nimetty) sekä perämiehen (Sadik Bey ) lennolle Istanbulista Kairoon ja Alexandriaan : Beirutin , Damaskoksen ja Jerusalemin kautta.  Lennon tarkoitus oli osoittaa  että turkkilaiset lentäjät voivat lentää pitkiäkin lentoja, ja samalla palauttaa kuolemankielissä olevan  ottomaanien imperiumin  kunnia. Samalla lennolla oli tarkoitus myös lähettää ensimmäinen ottomaanien lentoposti.

Istanbulista lähdettiin lentoon helmikuussa 1914  ranskalaisella Bleriot XI yksimoottorisella  lentokoneella. Lentokoneita oli kaksi , mutta koneet menettivät pian yhteyden toisiinsa.    Tuohon aikaan koneet olivat vielä aika heiveröisiä, ja tarvitsivat aina välillä tankkausta. Toinen koneista lähes törmäsi vuoreen  sumuisessa säässä ,  ja toisen koneen piti jäädä Damaskokseen korjausta varten . Fethi Beyn koneen saapumista odotettiin  Jerusalemissa , jonne  kone ei koskaan saapunut .

Fethi Bey ja Sadik Bey eivät olleet tietoisia  Genetsaretinjärven voimakkaista talvituulista , ja kun kone lensi järven itäistä rantaa pitkin,  voimakkaat tuulet heiluttelivat konetta. Tuulet irroittivat koneen siipiä yhdistävät nupit, ja kone iskeytyi maahan alueella , jossa nykyään on entinen Haonin kibutsi. Fethi ja Sadik olivat ottomaanien ilmavoimien ensimmäiset menetykset,  ja heitä juhlittiin  Turkissa sankareina. Lentäjien ruumiit vietiin Damaskokseen,  jossa heidät on haudattu Umaijadi moskeijavieressä olevaan mausoleumiin.

Hieman myöhemmin ottomaani-insinöörit pystyttivät lentäjille obeliskimuistomerkin. Ottomaanien valtakunnan kukistuttua muistomerkki unohtui.  Yerach Paran, historioitsija entisessä   Haonin kibutsissa (velkojen vuoksi se ei enään ole kibutsi) , kiinnostui muistopaikan historiasta.  Hän alkoi huolehtia muistopaikasta , istutti puita sen viereen  ja kävi kastelemassa kasveja. Hän myös kirjoitti Turkin Tel Avivin suurlähetystölle, mutta sai odotella vastausta aika pitkään. Vuotta myöhemmin suurlähetystöstä tuli viesti että he haluavat nähdä muistomerkin. Turkin suurlähettilään edustaja liikuttui näkemästään,  ja pyysi Parania piirtämään suunnittelemansa pienen puutarhan kaavan, ja lupasi myös lähettää rahaa sitä varten.   Rahan avulla Paran pystyi rakentamaan korokkeen  obeliskin ympärille . Paran teki kaiken itse: hän istutti lisää puita , sekä ihmeköynnöksiä Turkin lipun väreissä.

Tieto Paranin työstä muistomerkin hyväksi levisi, ja Turkin ilmavoimien päällikkö tuli katsomaan muistomerkkiä. Myöhemmin Turkista tuotiin kaksi kotkapatsasta  jotka nyt seisovat korokkeen molemmilla puolilla.  Muistomerkiltä on upea näkymä Genetsaretin järvelle (ensimmäinen  kuva). Olipa tällä muistomerkillä mielenkiintoinen historia.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Markkinoilla

Tämä Vallilan jouluinen kangas,joka löytyi Tel Avivin kangaskadulta, ei liity tähän postaukseen
Lähes koko viikon olen ollut flunssaviiruksen kourissa:  sunnuntaina ja maanantaina aamut alkoivat kurkkukivulla, joka sitten hävisi.  ja päivän mittaan tuntui että joka paikka kropassa särki. En kuitenkaan ajatellut että olisi flunssa tulossa; olin suunnitellut meneväni tällä viikolla ottamaan flunssarokotteen (astman vuoksi). No , flunssa ehti ennen sitä sillä tiistaina se puhkesi kunnolla   ja oli todella kipeä ja voimaton olo muutaman päivän.  
Tänä aamuna olo oli kuitenkin hieman parempi, joten matkustin bussilla asuinkaupunkini Holonin keskustaan , jossa piti olla markkinatapahtuma.  Markkinat olivat keskustassa sijaitsevalla vanhalla aukiolla, jossa on ikäänkuin kaksi aukiota: ensin pienempi aukio jossa oli lapsille suunnattuja juttuja, ja sitten toinen suuri aukio. Asuinrakennus erottaa 2 aukiota toisistaan. 
Nämä perjantaimarkkinat ovat olleet jo jonkin aikaa, mutta tänään menin ensimmäistä kertaa katsomaan mitä siellä on .  Oli ruokakojuja   , kuten tämä kuvassa näkyvä.
Tulin aikaisin,  juuri avaamisen jälkeen, eikä ihmisiä vielä ollut paljon paikalla.
Toisella puolella aukiota oli lava, jossa juuri piti alkaa zumbatunti, ja myöhemmin kreikkalaista musiikkia.
Aukio on aika suuri , ja sitä ympäröivät vanhat, ei niin kauniit pitkät talot, joiden katukerroksissa on kauppoja. Aukio kaipaisi uudistusta,  ja ehkä nuo rakennukset myös.
Tämä mehukioskiperävaunu oli aika hauska:)
Aukiolla on muutama kauppa jossa käyn silloin tällöin, ja puiden alla on mukava istua ja tarkkailla ihmisiä.  Pienen kierroksen jälkeen huomasin ettei oloni vielä ole niin hyvä että jaksaisin olla tuolla kauemmin , joten palasin kotiin. 

Pieni kisu, josta kerroin edellisessä postauksessa, menehtyi eilen. Niin surullista.  Luulimme että se selviää koska se  oli niin pirteä ja söi hyvin, mutta pentu ei lihonut lainkaan (se oli hyvin laiha löydettäessä)  , ja sillä oli  ruuansulatusongelmia.   Ehkä syy oli siinä että pennut olivat joutuneet eroon emostaan liian aikaisin.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Pienet ressukat

Toissa iltana saman kadun varrella asuva tuttu Evelyn soitti , ja kertoi että hänen tyttärensä moottoripyörän viereen oli laitettu laatikko,  jossa 2 ihan pikkuista kissanpentua. Emoa ei näkynyt missään. Tzaffi, joka muutama kuukausi sitten oli joutunut lopettamaan rakkaan mutta kovin iäkkään Picasso kissansa, toi pennut kotiin.  
Aamulla Evelyn ja Tsaffi veivät pennut eläinlääkärille,  joka ei pitänyt toisen pennun mahdollisuuksia selviytyä kovin hyvinä. Pennut ovat korkeintaan ehkä 3 viikkoa vanhoja, ihan pikkuiset vielä; mitenköhän olivat joutuneet laatikkoon ja missä oli emo... Evelyn osti kissojen äitienmaitokorviketta, ja pikkuruisen lemmikkipentujen tuttipullon.   Isompi pennuista,(ensimmäinen kuva ) on vilkas ,energinen ja utelias, ja sille ruoka maistui. Lattialla se alkoi heti uteliaana tutkia ympäristöään.  Toinen pennuista ei liikahtanutkaan, emmekä saaneet sitä syömään kuin aivan vähän: se piti suunsa tiukasti kiinni. Pentu myös ripuloi.
Heikkoa pentua oli helpompi kuvata koska se  pysyi paikoillaan, mutta iltapäivällä se nukkui pois.
Perheen Kai mopsi on tottunut kissoihin.
Pikkuista pentua onnisti:  se saa hyvän kodin  Evelynin ja Tzaffin luona:)
Pari päivää myöhemmin kävin katsomassa pentua, juuri kun oli lounas kesken;D

torstai 12. lokakuuta 2017

Puita ja kissoja

Tässä eräänä iltapäivänä ulkoiluttaessani Bambia puistossa, huomasin että eräässä puussa valui pihkaa. Tämä puu on yksi niistä jotka niin brutaalisesti leikattiin joku aika sitten.  Kiiltävä pihka oli tosi kauniin näköistä puun pinnalla. Otin tahmeaa pihkaa hieman käteen: se tuoksui erittäin hyvälle mutta ei sellaiselle että olisin maistanut sitä.
Pihkaa oli valunut aika paljonkin.
Jokin havupuu tämä on mutten ole varma mikä niistä.
Otin puiston kissoista samalla muutaman kuvan. Grey on niin ihana kissa, mutta hieman säikky muitten kissojen suhteen.  Se on "minun kissani" siitä lähtien kun paransin sen aivan kamalan haavan muutama vuosi sitten antibioottikuurilla. Tässä olen juuri antanut Greylle hieman ruokaa, ja se aina pelkää jonkun muun kissan vievän sen ruuat, joten seison sen vieressä kunnes Grey on syönyt ruuat loppuun,  Harmi ettei Grey oikein osaa puolustaa itseään,  vaikka on kooltaan muita kissoja suurempi.
Komea Grey!
Levana on asustellut tässä asuintaloni ympärillä niin kauan kun minäkin olen tässä asunut.
Pilkku on suhteellisen uusi tulokas puistossa, se ilmestyi sinne muutama kuukausi sitten. Leikkaamaton poikakissa, mikä ei ole niin hyvä asia sillä emme kaipaa tänne uusia kissanpentuja; niitä syntyi keväällä ja kesän alussa ihan tarpeeksi. Pilkulla on pilkullinen selkäturkki, ja se on aika säikky,m utta jos se alussa piti suurta etäisyyttä minusta niin nyt se uskaltaa tulla jo melkein viereen.
Tänään on lehtimajajuhlan päättävä viimeinen juhlapäivä, eli Simhat Tora, jonka jälkeen sitten alkaa normaali kausi ilman pyhiä;D  Lehtimajajuhlan arkipäivinä oli hurjasti tapahtumia ,etenkin lapsiperheille, ja tämä hahmo oli kauppakeskuksessa, johon oli pystytetty lumottu metsä,
Tämä on otettu torin ja kävelykadun viereisen Poli House hotellin katolta. Kiertelimme torialuetta Ninarose Maozin ja Robert Segerin kanssa, jotka tekevät ensi maaliskuussa ilmestyvää kirjaa täkäläisestä ruuasta ja ihmisistä  . Minutkin voi sitten bongata siitä kirjasta kunhan ilmestyy.
Eilen oli sitten taas vuoden suurin pyöräilytapahtuma Tel Avivissa, joka sulki monet kadut ja sotki liikenteen. Pääsin kuitenkin hyvin perille ja takaisin,  ja tämän kuvan otin valtatiellä pyöräilevistä kun bussini ohitti sillan.

Alkuviikon ensimmäisen sateen jälkeen tapahtui selvä käänne parempaan sään suhteen, ja viime yönnä nukuin ensimmäistä kertaa ilman tuuletinta, sitten kesäkuun. Vielä on lämmintä ,  ja peittona edelleenkin pelkkä lakana, mutta hiljalleen viilenee....:)



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ensimmäiset tipat

Ihanaa, tänään iltapäivällä tuli ensimmäinen sade! En edes osaa kuvailla sitä ilon tunnetta kun sataa ensimmäistä kertaa kuukausiin. Vaikka täällä on edelleenkin hellettä ja lähellä 30 astetta päivisin niin kosteus on jo laskenut sen verran että on miellyttävää: syksy on selvästi saapunut tänne.
Sade oli aika lyhyt, mutta puistoon tuli lätäköitä ja kissat tuoretta juomavettä.
Viikonlopun alussa pikkuserkkuni Chicagosta  saapui vierailulle  Israeliin . Viimeksi tapasimme 9 vuotta sitten, ja oli tosi ihanaa tavata taas. Pikkuserkku miehineen asusteli muutaman päivän minun heille suosittelemassa putiikkihotellissa, jossa on tosi mielenkiintoinen sisustus.
Chicagon pikkuserkku toi minulle minttusuklaata sekä  Trader Joe'sin yrttiteetä, joka tuoksuu mielettömän hyvältä.
Torin viereisen kävelykadun varrelle oli laitettu paljon ilmapalloja, sillä katu on nyt ollut 30 vuotta kävelykatuna. Lehtimajajuhlan aikana joka puolella on miljoona ihmistä kun niin monilla on tällä viikolla lomaa, mutta kun kävimme Chicagon pikkuserkun ja miehensä kanssa tuolla aikaisin niin oli vielä kovin tyhjää.
Tänään aamulla  kävelin taas aikaisin kävelykadun varrella; käsityöläisten kojujen pystyttäminen oli vielä kesken.
Kuulin erään myyjän valittavan että väkeä on niin vähän, mutta eiväthän lomalla olevat ihmiset tule tuonne aikaisin aamulla, vaan vasta myöhemmin.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lokakuu ja pyhät jatkuu

Tämän bongasin kävelykadun varrella
Lokakuu alkoi täällä hyvinkin lämpimänä:  heti ensimmäisenä päivänä oli kuumia tuulia, jotka nostivat lämpötilan lähelle 40 astetta, mutta oli onneksi kuivaa.   Se oli myös merkki siitä että syksy on alkamassa ,vaikka edelleen onkin päivisin hyvin lämmintä. Kosteusprosentti on kuitenkin hieman alhaisempi kuin viime kuussa, ja illalla ja aikaisin aamulla on miellyttävää.
Tänä iltana on sitten päästy siihen pisteeseen että alkaa syksyn viimeisin pyhäjakso, eli nyt illalla vietetään sukkotin eli lehtimajajuhlan aattoa.  Lehtimajajuhla kestää kokonaisen viikon, ja kun se päättyy on heti perään vielä Simhat Tora-juhla, ja se siinä, huh!  Lehtimajajuhlan aikana ihmisiä on hurjasti liikkeellä, sillä  koulut, virastot,  ja järjestöt ovat kaikki kiinni, eli monilla on lomaa tuona aikana.  Lehtimajajuhlan aikana pihoille  (tai jos on iso parveke niin sinne)  ilmestyy tällaisia lehtimajajuttuja,  ja uskovaiset ihmiset aterioivat lehtimajoissa.  Tämä lehtimaja  oli erään ravintolan edessä : se ei ollut vielä koristeltu eikä ollut pöytiä eikä tuolia.  Tässä lähellä asuvat samarialaisetkin viettävät lehtimajajuhlaa, omalla koristeellisella tavallaan, josta olen kirjoittanut täällä. Lehtimajajuhlan aikana on kaikenlaisia tapahtumia , etenkin lapsille, ja kamalasti väkeä joka paikassa, mikä on vähemmän kivaa. Mutta lehtimajajuhlan aikana tulee Amerikan pikkuserkku Chicagosta miehensä kanssa käymään  Tel Avivissa, ja odotankin kovasti uutta tapaamistamme.
Tällä viikolla bussipysäkeillä tai muuallakin ei ole voinut  olla törmäämättä julisteisiin , jossa maailman komein entinen  rikollinen  Jeremy Meeks poseeraa joko yksinään , tai Israelin tunnetuimman valokuvamallin, Bar Refaelin kanssa. Julisteissa he mainostavat Carolina Lemke-merkin silmälaseja.
Torin ja kävelykadun vieressä oleva vanha , ränsistynyt talo  restauroidaan vihdoinkin.  Tai ainakin seinälle  on ilmestynyt suuri juliste, jossa kerrotaan lähestyvästä restauroinnista.
Vuonna 1927 valmistunut pylvästalo, kuten sitä kutsutaan, on todella upea.  Se on päässyt huonoon kuntoon, ja kun se on  kunnostettu, voivat siinä asua vain miljonäärit, sillä  tällaisen talon kunnostaminen , joka pitää tehdä tarkkojen sääntöjen mukaisesti, maksaa maltaita.  Mutta parempi että se kunnostetaan kuin että se ränsistyisi vieläkin enemmän, vaikka pidänkin tuosta ränsistyneestä ilmeestä,. Rakennuttajat ovat tehneet projektista todella upeat nettisivut, joissa näkyy millainen talo on sitten valmiina. Siellä on hauska video, jossa palataan vuoteen 1927, jolloin talo valmistui.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Viikon teemahaaste: Aamiainen

Täälläpäin tykätään  syödä aamiaista ulkona kahviloissa tai ravintoloissa;  etenkin viikonloppuna,  Oma aamiaiseni on yleensä ehkä kahvi  ja taateli, ellen ole tehnyt mitään valmiiksi edellisenä iltana,  mutta usein teen illalla valmiiksi jokoi chiavanukkaan tai tuorepuuroa.  Joskus käyn syömässä aamiaisen ulkona, ja yksi parhaimmista jonka tiedän on lähialueeni Silo-ravintolassa, jonka aamiaisbuffetista nämä 2 kuvaa.

Viikonloppuisin aamiaiseni on sitten runsaampi, ja usein teen silloin munakasta tai shakshukaa.